Helppolukuista-tietoa-painonhallinnasta

Dieetit ja strechit

kategoriassa kirjat 4

Ihmispoloinen on siitä kummallinen olento, että monet tahtomattaan uskovat nopeasti tapahtuviin muutoksiin, jopa ihmeisiin. Varsinkin kun on kyse omasta kehosta ja etenkin painonhallinnasta.
Kas, kun uumaa kiristää, maha pömpöttää ja ovathan vaatteet ihan selvästi kutistuneet pesuissa. Vihoviimeisiä huijareita ovat vaatteiden strechmateriaalit. Kyllä, mukavia päällä, mutta kuinka ollakaan laardi painuu strechin poimuihin. Mustat farkkuni alkoivat lähes lököttää, jippii, ne tavoittelemani kilot olivat siis pudonneet. Ei, eikä – vaaka ja mittanauha kertoivat, etteivät haaveilemani kilot olleet todellakaan sulaneet. Farkkujen kangas se vaan venyi ja jousti. Tiesin: syö vähemmän, liiku enemmän. Makeat pois ja nimenomaan suklaa. Liikakiloja itselläni ei paljon ollut, mutta suvun kakkostyypin diabetesalttius muistuttaa alati painonhallinnan tärkeydestä.

Mitä tehdä, kun mittanauha näyttää tosiasian, että ylipainoa on? Painonhallitsijan tärkein väline on nykytiedon mukaan mittanauha ja sitä on syytä uskominen. Mittaus on myös tehtävä rehellisesti, ei itseään huijaten.

No niin. Olen lukenut professori, sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoen kirjan Vähennä kaloreja – ilman dieettiä (Kustannus Oy Duodecim 2016). Mustajoki on erikoistunut aineenvaihdunta- ja hormonisairauksiin ja hän aloitti jo 30 vuotta sitten Helsingin yliopistollisessa sairaalassa laihdutusryhmät, jotka toimivat edelleen. Mustajoki on tavannut uransa aikana tuhansia ylipainoisia ihmisiä ja ollut mukana yli sadan laihdutusryhmän ohjaamisessa. Lääkärinä hän tietää painonhallinnan teorian sekä käytännön. Hän on siis tutkija ja kliinikko.

Tieteen aukeamisen tavalliselle lukijalle ei tarvitse olla vaikeaa, sillä Mustajoen kirja on suorastaan elämyksellinen. Pertti Mustajoki tuntee kirjoittamansa asiat niin perin juurin ja pohjin, ja hän on sitä paitsi erinomainen kirjoittaja.

Kirjassa kerrotaan laajasti tutkittua lääketieteellistä faktatietoa kaloreista, dieeteistä, laihtumisesta ja painonhallinnasta. Teksti on helppolukuista ja kannustavaa ja se on kaukana tiukkapipoisesta valistuksesta. On lohdullista lukea siitä, miten lääkäri itsekin on joskus iltasella napostellut sinisen suklaalevyn, vaikka alun perin piti maistaa vain muutama pala. Yhtä lohdullista on lukea jo ensimmäisellä sivulla, että tahdonvoima väsyy kuin lihas ja tahdonvoimankin on välistä voitava levätä. Tahdonvoima on yksi keskeinen elementti painonhallinnassa. Mieli ja keho toimivat yhdessä ja tahdonvoima asuu psyykessä eli mielessä.

Kirjasta löytyy laaja lähde- ja viiteluettelo muun muassa tieteellisistä tutkimuksista. Kirja tullee kulumaan lääketieteen- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja opiskelijoiden käsissä. Kirja on oiva lähde myös terveysaiheita käsitteleville toimittajille ja kenelle tahansa, jota kiinnostaa painonhallinta eri syistä.

 

 

4 Responses

  1. Claudia Nevala
    | Vastaa

    Olen lukenut ko.kirjan. Tiivis paketti todella helppolukuista asiaa! Painonhallinta on taitolaji. Jopa vaikeampaa kuin itse painonpudotus. Kaidalla polulla pysyminen, sillä ruokailun kultaisella keskitiellä, vaatii sinnikkyyttä ja itsekuria. Uskon, ja toivon, että tämän blogin seuraaminen auttaa arkipäivän terveys-ja liikuntapainotteisten julkaisujen viidakossa rämpivien tiedonjanoon. Mielenkiinnolla uutta odottaen. Tiedän sitten😊!

    • Merja Keronen
      | Vastaa

      Kiitos paljon, Claudia. Toivottavasti blogini osaltaan auttaa, tukee ja kannustaa lukijoita hyvinvoinnin ja terveyden poluilla. Mukavia syyspäiviä sinulle!

  2. Antti Saarnio
    | Vastaa

    Oli mukava havaita, että tämä kirja on tuotu esiin blogissa. Kyseinen teos on hyvä, kansantajuinen mutta tiukkaan tieteelliseen näyttöön pohjautuva esitys keskeisestä kansanterveydellisestä ongelmasta. Sävy ei ole moralisoiva, mikä on positiivista. Syyllistävää ja siten painonhallintaa sabotoivaa materiaalia on tarjolla liikaakin. Työskentelen itse terveydenhuoltoalalla, ja olenkin asiasta kiinnostuneita kehottanut tutustumaan tähän kirjaan.

    • Merja Keronen
      | Vastaa

      Kiitos kommentistasi, Antti.
      Pyrin blogissani tuomaan esille huolella toimitettuja tietokirjoja.

Kommentoi artikkelia